Kuinka monta kertaa autoa ajaessamme tai vaikkapa kävellessämme hoidamme puheluita, sometamme ja hoidamme erilaisia asioita yhtäaikaa. Kuinka moni kokee työssään erilaisten asioiden suorittamista ja laistaa esim. ruokatauoista, koska sinäkin aikana saa monia asioita hoidettua. Jopa vapaa-ajastamme, liikunnasta, ihmissuhteistamme, lomailustamme ja pukeutumisestamme voi tulla suorituskeskeistä. Meno nykymaailmassa on kiireistä, suorituskeskeistä ja stressaavaa ja sitä ei voi välttää. Jotkut sietävät stressiä paremmin, jotkut huonommin, jotkut voivat jopa nauttia siitä. Tosin asiantuntijoiden mielestä pitkään jatkunut stressi, ilman riittävää lepoa ja elpymistä johtaa sairastumiseen. Puhelin laitetaan lataukseen, kun siitä alkaa virta loppua, mutta aivomme pitäisi pystyä kytkemään välillä "Off" tilaan, jotta ne latautuisivat.

Itse tunnistan itseni siitä, että olen kokenut olevani parhaimmillani pienessä kiireessä ja stressissä. Teen asioita täysillä. Kaikkia asioita. Työ, mitä teen, käytän siihen kaikki energiat ja voimat, haluan tehdä sen niin hyvin kun pystyn. Samoin on harrastusteni parissa, kodinhoidossa, ym. Haen täydellisyyttä ja se teettää töitä. Suorittamisesta on tullut ikäänkuin elämänmittari, haluan, että kaikki on tip top joka saralla. Ehkä sisälläni asuu pieni perfektionisti. Minun täytyy jatkuvasti muistutella itselleni, että ei haittaa, vaikka tänään jää imuroimatta tai ei haittaa, jos en saa nyt sitä sähköpostia juuri tänään hoidettua. Maailma ei tule valmiiksi, vaikka koko ajan tekisimme.

Lähes kaksi vuotta sitten pysähdyin miettimään, että minne ovat jääneet ne yksittäiset kauniit ja merkitykselliset asiat, joita ennen huomasin päivittäin arjessani. Ajattelin sen olevan aikuisuuden tuomaa muutosta, että pieniä asioita ei enää huomaa... Ulkona kävellessä, en nähnyt kauniin väristä perhosta tai pakkasessa en nähnyt enää hankea, joka loisti timantteja, kun valo osui siihen. Arki sujui rutiinilla, mutta huomasin kadottaneeni jotakin arvokasta elämästäni. Tein suuren päätöksen ja jäin pois työstäni vuorotteluvapaalle. Annoin aikaani lapsilleni ja itselleni. Opettelin uusia asioita, kuten villasukan kutomista tai maton virkkaamista. Kuljimme paljon metsässä ja teimme asioita yhdessä lasten ja perheen kanssa. Pikkuhiljaa irrottauduin oravanpyörästäni ja huomasin kuinka kaunis tähtitaivas voikaan olla tai kuinka syksyinen metsä voikaan tuoksua raikkalle ja puhtaalle tai kuinka syksyisestä lehtikasassa kävelemisestä kuuluukaan ihana ääni. Huomasin, miten ihana oli lukea illalla kirjaa, kun pysyi hereillä tai miten suloisesti minun lapseni hymyilee ja kertoilee tarinoita. Jätin tietoisesti pois uutisten seuraamisen, en halunnut kuulla maailmalta ikäviä asioita. Elin siinä onnellisuuden kuplassa ja nautin olostani. Huomasin, että olin löytänyt jotain, minkä olin kadottanut huomaamattani ja pikku hiljaa. Olin saanut takaisin tuntosarveni, kykyni nähdä, kuulla, haistaa ja tuntea asioita.

Minä tarvitsin aikaa pysähtyä. Tarvitsin aikaa itselleni. En huomannut töissä ollessani olevani väsynyt, vaan nautin työstäni. Huomasin vain kodattaneeni jotain. Huomasin, että minulla ei ollut kykyä nähdä kauniita pieniä asioita ymprilläni, en pystynyt elämään siinä hetkessä ja nauttimaan olostani. Pikku hiljaa opin näkemään asioita, pieniäkin asioita, joista olin kiitollinen sillä hetkellä. Sen ei tarvinnut olla iso asia, se oli vaikka oma kasvattama herne kasvimaalta tai takkatuli ja villasukat tai lapsi istumassa omassa sylissä tai makoilu saunanlauteilla... Se saattoi olla hyvin arkinenkin asia, joka olisi voinut mennä ohi sen kummemmin ajattelematta, mutta opettelin pysähtymään hetkeen ja ajattelemaan ja olemaan kiitollinen juuri siitä hetkestä, jossa elin. Yks kaks saatoin pysähtyä katsomaan jotatkin peltoa, miten upean värikäs se on kesällä, tai kuinka kuu menee pilven taakse ja huomasin hymyileväni. Opin nauttimaan taas ystävien kanssa teehetkistä ja ajasta läheisteni kanssa. Opin huomaamaan kuinka iso voimavara kiitollisuus on. Se oli minulle se suurin juttu, elää siinä hetkessä missä olen ja oppia nauttimaan siitä ja oppia arvostamaan niitä arkisia pieniä asioita.

 

Tällä kaikella haluan sanoa sitä, että kun Sinusta tuntuu, että elämä kaatuu päällesi ja olet stressin vallassa

1. Lepää, nuku tarpeeksi ja anna itsellesi aikaa voimaantua

2. Syö terveellisesti, juo riittävästi vettä ja liiku säännöllisesti

3. Opettele kiitollisuutta elämässäsi. Opettele näkemään arjessasi pieniä asioita, joista olet kiitollinen. Niistä kasvaa ajanmittaan suurta.

4. Opettele pois kielteisestä ja negatiivisesta ajattelutavasta ja usko unelmiisi ja uskalla tehdä elämässäsi ratkaisuja, joista haaveilet ja jotka ovat Sinulle tärkeitä. Näe elämäsi mahdollisuutena ja tee siitä juuri sellainen maalaus, kun itse haluat.

 

Lopuksi haluan heittää haasteen viikon ajaksi toteutettavaksi Sinulle:

KIITOLLISUUS HAASTE

- Aloita aamusi sillä, että hiljennyt ja mietit kolme asiaa, joista olet kiitollinen.

- Kirjoita kiitosviesti jollekulle henkilölle, joka on vaikuttanut elämääsi positiivisesti. Anna hyvän kiertää.

- Tee itsellesi siunauspäiväkirja, johon kirjoitat päivän päätteeksi asioita, joista tunnet kiitollisuuta

- Ole kiitollinen myös itsestäsi. Arvosta itseäsi ja anna itsellesi lupa rentoutua jollakin tavalla, josta pidät. Käy hierojalla tai jalkahoidossa tai lue Sinulle tärkeää kirjaa tai pelaa kortteja ystäväsi kanssa tai käy juoksulenkillä... Tee asioita, joista Sinä pidät ja ole ylpeä itsestäsi.

 

Lämpimin ajatuksin,

Anne

 

Kerron aluksi hieman omaa taustaa ja tarinaa. Olen syönyt omasta mielestäni suht terveellisesti aina. Tai niin ainakin ajattelin, ennen. Söin vähän niin kuin meitä on opetettu. Paljon kasviksia, hedelmiä, marjoja, täysjyvä viljatuotteita, maustamatonta jogurttia, rahkaa, kalaa, kanaa, nautaa... Omasta mielestäni ainoa paheeni oli sokeri, lähinnä suklaa ja irtokarkit. Niitä meni joka päivä. Lapsilta salaa mutustin ja töissä välipalaksi. No, ostoskoristani löytyi aika paljon myös eineksiä. Selitin itselleni, että kiireisen kotiäidin on helppo turvautua nakkipakettiin tai pinaattilettuihin tai kalapuikkoihin. Suolaa käytin runsaasti. "Pitäähän ruoan maistua" - ajattelin. En osannut oikein muita mausteita käyttää. Iltapalaksi lapsille lettuja, valkoiseen viljaan ja tietenkin itselle myös muutama... Kasviksiakin oikeasti luulin syöväni paljon, mutta tuliko oikeasti edes se 500 g joka päivä täyteen ja oliko siinä montaa eri väriä. Ei varmasti. Tämä kaikki ei näkynyt minussa ulkomuodollisesti juuri missään, vasta viimeisen vuoden-kahden aikana se alkoi näkyä hieman. Vaatekokoni isoni yhdellä-kahdella koolla, riippuen vaatteesta. Ajattelin, että lasten jälkeen se onkin sallittua. Ulkoinen olemus oli kuitenkin pientä. Olin syönyt 2 vuotta antibioottia putkeen ihoni takia. Olin ottanut lähes joka ilta päänsärkylääkettä pääkipuuni. Otin suklaata ja päiväunia väsymykseeni ja siihen, kun tuntui, että energiat loppuu... Vatsani oli joka ilta, kuin jalkapallo. Turvotti ja väänsi. Selluliittiä alkoi pikku hiljaa kertyä. Se kuuluu naisille, ajattelin. Vaivoistani oli tullut osa normaalia elämääni. Syytin vaivoistani kiirettä, geenejä ja liikkumattomuuttani.

Toukokuussa 2015 ystäväni sai minut puhuttua mukaansa Kehokuurille. Niin kaduin, että lupauduin lähteä mukaan. Kaduin paljon. Silkkaa hömpötystä ja rahanmenoa. Ajattelin, että teen 28 päivän kuurin ja se loppuu siihen. Ainoa motivaattorini oli ihoni. Ajattelin, että 2 vuotta antibioottia syöneenä, haluan kokeilla elämää ilman sitä myrkkyä. Haluan puhdistautua niistä kaikista moskista, mitä se on jättänyt elimistööni. Kehokuuri on elimistön puhdistuskuuri, jonka tavoitteena on solujen palautus "tehdasasetuksille".

Aloitin Kehokuurin. Olin HYVIN skeptinen. Missä ovat kaikki viljatuotteet? Miksi en saa yhtään syödä suolaa tai miksi en saa syödä perunaa, pastaa tai riisiä... Ravintolisiä? Miksi ihmeessä? En ole tarvinnut ennenkään, en tarvitse nyttenkään... Mutta kun ne kuuriin kuuluivat, oli ne "pakko" ottaa... Ensimmäiset päivät olivat helppoja. Sitten tuli pientä väsymistä ja ärtymistä, paikkoja särki... Jo alle viikossa huomasin, että en ole tarvinnut päänsärkyyni lääkettä, päätäni ei enää särkenyt! Ilmavaivat olivat poissa. Maha ei ollut kuin ilmapallo ja siihen ei satunut... Huomasin, että en kaipaa suklaata, jaksan olla paljon pirteämpi ilman sitä. Sentit vyötäröltä alkoivat karista. 10 cm kuukaudessa! Nälkää en kokenut ollenkaan, vaan päin vastoin tuntui, että koko ajan syön. Söin 4-5 kertaa päivässä kanaa/kalaa/kalkkunaa/kananmunaa ja lisäksi kasviksia ja hedelmää sekä prosessoimatonta jogurttia. Opin pikkuhiljaa käyttämään myös muita mausteita, kun suola. Nautin siitä, kun tein itse marinaadeja lihoille. Aloin maistamaan kasvikset eri tavalla. Minusta tuntui, että aloin maistamaan KAIKEN eri tavalla. Nautin ruokailuista ja siitä kuinka hyvälle se maistui. Makuaistini herkistyi ja palautui! Seurailin facebook ryhmästä toisten tekemiä ruokaohjeita ja kokeilin itsekin. Innostuin! Kaikki se mitä koin tuon ihmeellisen kuukauden aikana, saa vieläkin ihoni kananlihalle ja silmiini kyyneleet. Vaikka olin aluksi hyvin skeptinen koko kuuriin, mitä pidemmälle pääsin, sitä vahvemmin olin sitä mieltä, että onneksi lähdin mukaan.

28 päivän kuuri oli helppo. Minulla oli tarkat ruokaohjeet ja tarkat määrät, mutta entä sen jälkeen. Se olo, mikä minulle jäi Kehokuurista, en halunnut sitä pois. Kuin automaattisesti jatkoin tiettyjä opittuja tapoja. Opettelin kuuntelemaan kehoani, että mistä minun kehoni tykkää ja mistä ei. Huomasin, että maitotuotteet aiheuttavat minulle limaa, vaalea vilja turvottaa... Jätin pois päivittäisestä ruokavaliostani pois niitä tuotteita, jotka eivät juuri minulle sopineet ja syön niitä satunnaisesti. Minulle jäi päälle ateriarytmi, kasvisten syöminen entistä runsaampana ja monipuolisempana kuin aiemmin. Syön nykyään paljon enemmän hyvää proteiinia kuin ennen ja eri muodoissa ja eri tavalla valmistettuna. Opin syömään puhdasta ruokaa ja vältän lisäaineita, säilöntäaineita, makeutusaineita, turhaa suolaa, prosessoituja viljoja... Opin arvostamaan ravintolisien merkitystä ruokavaliossamme. Ymmärsin sen, että vaikka kuinka söisin monipuolisesti ruokaa, minun on vaikea saada ruoasta kaikki se, mitä tarvitsen. Ja huomaan eron omassa olossani ja kehossani.

En kadu sitä, että aloin Kehokuurille, vaikka aluksi olin sitä niin kovasti vastaan. Kadun ainoastaan sitä, että en ole aiemmin tehnyt sitä itselleni. Oloni on niin paljon parempi, energisempi, en tarvitse antibiootteja ihooni, en särkylääkkeitä päänsärkyyni, vatsaani ei satu, sitä ei turvota... Olen oppinut, että meitä EI KUULU turvottaa! Meitä EI KUULU närästää! Päiväunen tarve EI OLE normaalia kehontoimintaa! Selittämätön alakuloisuus EI KUULU ihmiselle! Selluliitti EI OLE naisten juttu! Aikaisemmin oireista oli tullut osa eläämäni ja hoidin pelkkiä oireita, en sitä perimmäistä syytä, mistä oireeni tulivat. Ennen luulin syöväni terveellisesti, mutta vasta Kehokuurilla opin kuuntelemaan omaa kehoani siinä, mitkä tuotteet minulle sopivat ja mitkä eivät. Jokainen meistä on yksilöllinen ja mitään yleispätevää diettiä ei ole olemassa. Jokaisen pitää oppia tuntemaan omaa kehoa ja kuuntelemaan sitä. Nyt kun tiedän, että suolistoni on paljon paremmassa kunnossa, tiedän, että syön puhdasta ruokaa ja ruokaa, joka sopii minun keholleni ja täydennän ravintoani laadukkailla luonnonmukaisilla ravintolisillä, voin niin hyvin. Olen niin onnellinen. Se saa minut herkistymään aina uudelleen ja uudelleen. Se saa minut kiinnostumaan ravitsemuksesta lisää ja lisää ja se saa halun auttaa myös toisia voimaan paremmin.

Tällä hetkellä olen saanut valmentaa useita ihmisiä Kehokuurilla ja olen niin onnellinen heidän tarinoistaan ja siitä, mitä Kehokuuri on heille tuonut. On ollut ilo jakaa saamaani tietoa toisille ja saada myös toisia voimaan paremmin.Pieniä asioita, joista tulee suuria asioita juuri näille ihmisille.

Tänään kävelin lasten kanssa metsässä ja ajattelin elämääni. Pilvinen sää muuttui aurinkoiseksi, väsyneet lapset evästelyn jälkeen taas energisiksi ja intoa täynnä oleviksi. Näin on käynyt myös minulle. Ja olen siitä niin onnellinen.

Onnellinen Anne

Tervetuloa blogiini! Blogissani keskityn ravinnon, hetkessä elämisen, positiivisen ajattelun ja unelmien merkitykseen elämässä. Kehon ravinnoksi ei riitä pelkästään se, että lusikoimme ruokaa suuhumme, vaan ravinnon laadulla ja puhtaudella sekä ruokailutottumuksilla on suuri merkitys. Keho tarvitsee laadukkaan ja puhtaan ravitsemuksen lisäksi lepoa, liikuntaa, positiivista ajattelutapaa, kykyä unelmoida ja elää niitä kohti.

 

Emme ole sitä, mitä syömme, vaan mitä imeytämme

Ajatukseni on, että emme ole sitä mitä syömme, vaan miten syömme ja mitä meihin imeytyy. Se, että saamme kaikki mahdolliset kehomme rakannusaineet ja kehomme on mahdollisemman puhdas, auttaa meitä jaksamaan ja voimaan hyvin. Suolistostamme ei turhaan puhuta, että ne ovat toiset aivomme. Suolisto on herkkä elin, joka kaipaa stressitöntä elämänasennetta, huolenpitoa ja riittävää liikuntaa, mutta ennen kaikkea terveellistä ravintoa. Periaatteessa helppoa, mutta monelle niin vaikeaa! Suolistomme kunto vaikuttaa mm. mielialaan, hormonitoimintaan, vireystilaan, ihon kuntoon, vastustusykyyn, nivelten kuntoon, hermostoon ja aineenvaihduntaan. Oikeastaan siis ihan kaikkeen. Blogissani tulen keskittymään siihen, miten tärkeää ravitsemus on ja miten voisimme tehdä siitäkin asian, josta voi nauttia suurella sydämellä.

 

"Sitku" ajattelu

Ravinnon/ravitsemuksen vastapainona on elämääntyylimme, joka vie meitä eteenpäin. Nykymaailma on kiireistä. Juoksemme kellon kanssa paikasta toiseen, pysähtymättä hetkeen. Huomaamme ajattelevamme usein "sitten kun...".  Miksi tuhlaamme aikaamme näille selityksille? Selitysten sijasta voisimme alkaa toimimaan niiden asioiden eteen, joita oikeasti koemme elämässämme tärkeäksi. Elämämme on kuitenkin tässä päivässä ja tässä hetkestä. Kuinka voisimme nauttia siitä? Kuinka voisimme pysähtyä, hengähtää antaa itsellemme aikaa? Blogissani tuon ajatuksia ja vinkkejä myös tähän osa-alueeseen.

 

If You can dream it, You can do it! (Walt Disney)

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, haluan tuoda ajatuksia esille myös positiivisen ajattelun merkityksestä ja uskalluksesta unelmoida. Sitä mitä ajattelet, vedät puoleesi elämässä. Ajatteletko myönteisesti ja objektiivisesti vai keskittyykö elämäsi valittamiseen ja voivottamiseen? Uskallatko luoda unelmia ja pilvilinnoja ja tavoitella niitä? Lähdetään rakentamaan itsellemme unelmia ja elämään niitä kohti!

Toivottavasti viihdyt blogini seurassa ja saat ammennettua sieltä itsellesi vinkkejä ja elämäniloa!

Iloisin ajatuksin,
Anne